Aurinko paistaa lännestä, kesäinen ilta on tullut.

Eräänä päivänä kuulin tuon oven ulkopuolelta
kummallista rapinaa. Menin uteliaana katsomaan
ja mitä silmäni näkivätkään? Valkoisen ponin!
Ummistin silmäni ja katsoin varovasti uudelleen:
Kyllä, ei epäilystäkään. Poni, ihka elävä poni!
Kaunis se oli ja pieni, säkäkorkeutta metrin verran.
Siinä se seisoi metsän keskellä rappujemme edessä
ja katsoi minua uteliaan ystävällisesti.

Tervehdin tulijaa iloisena: "Päivää kaunokainen,
hauska tavata. Mistä kaukaa vieras tulee?"
Poni katseli minua arvoituksellisesti tummilla silmillään
ja söi tarjoilemaani munkkirinkilää turpa keikkuen.

Ei muuta kuin lisää pullaa ponille, harjasta kiinni ja
matka kohti autotallia!
Soitto kyläkauppaan auttoi selvittämään omistajan,
joka nouti karkulaisen kotiin.
Se oli kaikkia vaaroja uhmaten karannut laitumeltaan,
kulkenut useita kilometrejä metsän poikki ja
rinta lempeä leiskuen etsinyt itselleen kesäheilaa.

Lämpimän puun päällä on pienten karvakorvien kiva löhöillä.
Kota toimii vierasmajana, iltaisin seurustelupaikkana ja
päivällä siellä voi ottaa nokoset kaikessa rauhassa.
Löytyy sieltä grillikin, mutta tulee harvemmin käytettyä,
sillä usein ilmenee jonkin asteisia savuhaittoja, hmm...

"Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa..."
Maalaisidylliä mökkitiemme varrelta.
Muita mainitsemisen arvoisia vastaantulijoita ovat olleet
hirvi, mäyrä, peuralauma, metsopariskunta, muutama teeri,
näätä, harmaahaikara, pyyparvi, lumikko
kurkipariskunta ja nähtiinpä kerran liito-oravakin.

Järvinäkymä portailta.
Desin ja Dellan kesäpihaa vasemmalla.

Mökin pikkuinen keittiö, jossa keitetään kahvit
ja laitetaan ruoka silloin, kun sää ei salli
pihakeittiön käyttämistä.

Viime vuosi oli hyvä sienivuosi.
Keräsimme herkkutatteja monta korillista.

Tatit valmistettiin jo mökillä ja
osa pakastettiin talven varalle.

Tuliaiskimppu ystävältä!

Iloista kesää kaikille!