Tässä meistä kuva, jossa selvästi näkyy
Jasun tummempi selkä.

Meillä oli juuri hurja taistelu keltaisen
tutin herruudesta. Jasu voitti ja
piilotti sen kammarin sohvan alle.
Siitä nuo uupuneen raukeat ilmeet.


Kuvat ovat pieniä, mutta napsauta hiirellä isommiksi.

Desi suhtautui aluksi meihin molempiin hyvin epäillen.
Haisteli meitä ja selvästi pelkäsi, mutta sitten
otti meidät pennuikseen ja hoitikin todella hyvin.
Desi ei koko viikkona varmaan nukkunut kunnolla.

Oli siinä Desillä kestämistä,
kun roikuimme vuoroin korvissa ja vuoroin hännässä.
Komentaakin yritimme ja lelutkin veimme.
Desi silti ilmiselvästi nautti pikku vintiöiden seurasta.

Heti syömään, kun kotiin tultiin.   Kyllä maistui!	Syönnin jälkeen   Desin kanssa päivätirsoille.	Eka unet uudessa kodissa Desin hoidossa.
Neljä mäykkyä	Iskän sylissä	Napataatit. Desi kasan alla.
Jasu huomasi, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella!	Kiire, kiire! Iskän sukka äkkiä piiloon.	Ai ku mie siust, siskokulta, niin kovasti tykkään.
Jasua laulattaa ja minä tykkään.	Ai, ettei koirat saisi mennä sohvalle? Haa, sanon minä! Meillä saa...	Näitä hapsuja olisi helpompi syödä, jos ne eivät olisi kiinni matossa.
Vielä yksi tuttileikki ennen eroa.	Sitten ruokaa, että Jasu jaksaa matkustaa.	Vielä vähän ehtii nukkua ennen kuin Jasu lähtee omaan kotiinsa.

 

Voi, miten haikeata oli Jasun lähtö!
Kasvattajat Marita ja Petri tulivat hakemaan
ja veivät hänet uuteen, ikiomaan kotiinsa.

Nämä ihanat leikkituokiot ovat nyt vain kauniita muistoja,
joita koko Desin ja Dellan perhe kaipaa.
Ehkä Jasukin joskus, vaikka vain unissaan...

 

Toivomme reippaalle pikku Jasulle
onnellista elämää,
auringonpaistetta ja
suuria seikkailuja!
Kiitos ajasta, jonka olit ilonamme.
Jospa joskus vielä tapaamme!