Hei ja tervetuloa sivulle!

Kuvassa olen minä Stefanie ja veljeni Simon.
Hän oli meillä viikon leikkimässä kanssani
ja meillä oli tosi hauskaa!
Teimme kaiken yhdessä: Söimme, leikimme ja nukuimme.
Tässä kuvassa olemme eka päivänä päiväunilla.

Olemme kuin kaksi marjaa, mutta Simon on vähän tummempi.
Minä olen kuvassa alimmaisena.

Tuttujen kesken minä olen Della
ja Simon on Jasu, joten saa sinutella.


 

Tässä meistä kuva, jossa selvästi näkyy
Jasun tummempi selkä.

Meillä oli juuri hurja taistelu keltaisen
tutin herruudesta. Jasu voitti ja
piilotti sen kammarin sohvan alle.
Siitä nuo uupuneen raukeat ilmeet.


Kuvat ovat pieniä, mutta napsauta hiirellä isommiksi.




Desi suhtautui aluksi meihin molempiin hyvin epäillen.
Haisteli meitä ja selvästi pelkäsi, mutta sitten
otti meidät pennuikseen ja hoitikin todella hyvin.
Desi ei koko viikkona varmaan nukkunut kunnolla.

Oli siinä Desillä kestämistä,
kun roikuimme vuoroin korvissa ja vuoroin hännässä.
Komentaakin yritimme ja lelutkin veimme.
Desi silti ilmiselvästi nautti pikku vintiöiden seurasta.



Heti syömään,
kun kotiin tultiin.  
Kyllä maistui!

Syönnin jälkeen  
Desin kanssa
päivätirsoille.

Eka unet
uudessa kodissa
Desin hoidossa.

Neljä mäykkyä

Iskän sylissä

Napataatit.
Desi kasan alla.

Jasu huomasi,
että ruoho on
vihreämpää aidan
toisella puolella!

Kiire, kiire!
Iskän sukka
äkkiä piiloon.

Ai ku mie siust,
siskokulta,
niin kovasti
tykkään.
Jasua laulattaa
ja minä tykkään.

Ai, ettei koirat
saisi mennä
sohvalle?
Haa, sanon minä!
Meillä saa...

Näitä hapsuja
olisi helpompi syödä,
jos ne eivät olisi
kiinni matossa.


Vielä yksi
tuttileikki
ennen eroa.

Sitten ruokaa,
että Jasu
jaksaa
matkustaa.

Vielä vähän
ehtii nukkua
ennen kuin Jasu
lähtee omaan
kotiinsa.



 

Voi, miten haikeata oli Jasun lähtö!
Kasvattajat Marita ja Petri tulivat hakemaan
ja veivät hänet uuteen, ikiomaan kotiinsa.

Nämä ihanat leikkituokiot ovat nyt vain kauniita muistoja,
joita koko Desin ja Dellan perhe kaipaa.
Ehkä Jasukin joskus, vaikka vain unissaan...

 



Toivomme reippaalle pikku Jasulle
onnellista elämää,
auringonpaistetta ja
suuria seikkailuja!
Kiitos ajasta, jonka olit ilonamme.
Jospa joskus vielä tapaamme!